Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia

Kirkkomusiikki, musiikin kandidaatti ja maisteri (3 v + 2,5 v)

  • Koulutus alkaa: Syksy 2021
  • Opetuskieli: suomi, ruotsi, englanti,
  • Opetusaika: Päiväopetus,
  • Opetustapa: Lähiopetus,
  • Opiskelumuoto: Ohjattu opiskelu,
  • Koulutuksen laajuus: 180+150 opintopistettä
  • Suunniteltu kesto: 5,5 vuotta
  • Maksullinen: 5000 euroa Kyllä
  • Tutkintonimikkeet:
    • Musiikin kandidaatti
    • Musiikin maisteri
Kuvaus saatavilla myös:

Tule opiskelemaan yhteen maailman parhaista esittävien taiteiden yliopistoista! Tarjoamme kirkkomusiikin ylintä koulutusta, joka valmistaa sinut monipuolisiin asiantuntija- ja kehitystehtäviin. Musiikillisen koulutuksen ohessa saat pedagogisia, teologisia sekä tutkimukseen liittyviä valmiuksia. Voit suorittaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttorin virkoihin vaadittavat kelpoisuusopinnot sekä syventyä kiinnostuksesi mukaan esimerkiksi varhaiskasvatukseen, solistiseen muusikkouteen, gospelmusiikkiin tai vaikkapa kuoronjohtoon.

Kirkkomusiikkia voi opiskella sekä Helsingissä että Kuopiossa.

Lue lisää Taideyliopiston www-sivuilta

Tullakseen hyväksytyksi Sibelius-Akatemian tutkinto-opiskelijaksi hakijalla on oltava hakukohdekohtaisen opetuskielen mukainen kielitaito. Kaikkien hakijoiden tulee osoittaa kielitaitonsa joko suomen, ruotsin tai englannin kielessä hyväksyttävästi suoritetulla kielitestillä tai aikaisemmilla opinnoilla. Lue lisää kielitaidon todistamisesta Sibelius-Akatemian valintaoppaista.


    

Kirkkomusiikin koulutuksen ytimen muodostavat laulun, musiikin johtamisen ja urkujensoiton opinnot. Opintoihin kuuluu myös säestämistä, sovittamista ja säveltämistä, improvisointia, pedagogiikkaa, yleismusiikillisia valmiuksia sekä tutkimustaitoja. Koulutuksessa saat valmiudet sekä kanttorina työskentelyyn että moniin muihin musiikin alan tehtäviin. 

Maisterivaiheen opinnoissa laajennat instrumenttiopintojen, pedagogiikan ja tutkimuksen tietoja ja taitoja. Voit syventyä joko kuoronjohtoon, lauluun, urkujensoittoon, tutkimukseen, tehdä projektin tai laatia yksilöllisesti räätälöidyn taiteellisen opintokokonaisuuden. Opintoihin kuuluu kirjallinen työ sekä opinnäyte. 

Voit valita opintojaksoja myös Taideyliopiston muiden akatemioiden tarjonnasta sekä yhteisestä opetustarjonnasta.

Taideyliopisto perii EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta vieraskielisessä perustutkintokoulutuksessa opiskelevilta opiskelijoilta 5000 euron lukuvuosimaksun. Maksu pysyy saman suuruisena ko. opiskelijalle myönnetyn tutkinnonsuoritusoikeuden ajan.

Sibelius-Akatemian opiskelijavalinnoissa lukuvuosimaksu koskee hakijoita, jotka hakevat englanninkieliseen koulutukseen. Lue lisää: https://www.uniarts.fi/yleistieto/lukuvuosimaksu-ja-apurahat/.

Kirkkomusiikin opinnot suoritettuasi voit työskennellä monipuolisissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä sekä muusikon, pedagogin tai tutkijan rooleissa. Kirkko tarjoaa kanttorin virkoja, joissa voi suunnitella ja toteuttaa seurakunnan musiikkielämää sekä toimia muissakin kirkkomusiikin alan tehtävissä laulajana, soittajana ja musiikinjohtajana. Kirkkomuusikot työskentelevät myös esiintyvinä taiteilijoina, säveltäjinä ja tutkijoina.

Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja esimerkiksi musiikin alan tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.

Näyttötutkinnon yhteyshenkilö

Koulutuksen yhteyshenkilö

Kuvaus saatavilla myös:

Kirkkomusiikki, musiikin kandidaatti ja maisteri (3 v + 2,5 v)

Korkeakoulujen kevään 2021 ensimmäinen yhteishaku ( 7.1.2021 klo 08:0020.1.2021 klo 15:00 )
Liite Toimitusosoite Toimitettava viimeistään

Lisätietoja ja tarkemmat hakuohjeet Sibelius-Akatemian valintaoppaissa. Oppaat on julkaistu Taideyliopiston opiskelijavalintasivustolla: https://www.uniarts.fi/sibelius-akatemian-hakuohjeet/.

Sibelius-Akatemian hakijapalvelut

Käyntiosoite:
Nervanderinkatu 13

HELSINKI

Postiosoite:
PL 32

00097 TAIDEYLIOPISTO

Sähköposti: siba.hakijapalvelut(at)uniarts.fi
Puhelin:
Faksi:
https://www.uniarts.fi/yleistieto/hakijalle/



Kuvaus saatavilla myös:

Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät vuoden 2013 alussa vapaan taiteen yliopistoksi Taideyliopistoksi. Vapaan taiteen yliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Taideyliopisto vaalii taideperinnettämme ja kouluttaa taiteilijoita, joiden työskentely tuo yhteiskuntaan uusia näkökulmia, ajattelumalleja, hankausta ja elinvoimaa.

Oppilaitoksen omat sivut

Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia

Käyntiosoite:
Nervanderinkatu 13

HELSINKI

Postiosoite:
PL 30

00097 TAIDEYLIOPISTO

Sähköposti: siba.info(at)uniarts.fi
Puhelin: +358-2-94472000
Faksi: