Valintaperusteet - Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet, erilliset perus- ja lukio-opetukseen suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (opetus suomeksi)
Valintaperustekuvaus
Yleisenä hakukelpoisuusehtona erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin on, että hakija on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon (yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto) hakuajan päättymiseen mennessä, ja tutkintotodistus on päivätty viimeistään hakuajan viimeiselle päivälle. Mikäli henkilö on suorittanut korkeakoulututkinnon ulkomailla, siitä tulee olla Opetushallituksen rinnastuspäätös ylempään korkeakoulututkintoon. Opetushallituksen päätös tulee olla päivätty viimeistään hakuajan viimeiselle päivälle.
Ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut tutkintoon sisältyvinä tai sen lisäksi erillisinä opintoina vähintään 60 opintopisteen (aiemmin 35 opintoviikkoa) laajuiset perus- ja aineopinnot perusopetuksen tai lukion (entisen tai nykyisen) tuntijaon mukaisessa opetettavassa aineessa ja että hän toimittaa tästä opetettavan aineen vastaavuustodistuksen. Vastaavuustodistus voi olla erillinen todistus, tai lauseke tutkintotodistuksessa tai Opetushallituksen rinnastuspäätöksessä.
Mikäli henkilön ainoa opetettava aine on filosofia tai psykologia, siitä tulee olla suoritettuna 120 opintopisteen opettavan aineen opinnot, koska hän voi pätevöityä vain lukion opettajaksi.
Kaikkien haussa huomioitavien opintojen tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä ja niistä myönnetty todistus tulee olla päivätty viimeistään hakuajan viimeiselle päivälle.
Opetettavien aineiden valintakiintiöt ja hyväksyttävien uusien opiskelijoiden määrät ovat seuraavat:
Matemaattis-luonnontieteelliset aineet ja biologia
Matematiikka 15
Fysiikka 10
Kemia 5
Tietojenkäsittelytiede* 5
Maantiede 3
Biologia 3
Humanistiset aineet
Englanti 10
Espanja, italia, portugali, latina 12 (yhteinen kiintiö tutkinto-opiskelijoiden kanssa)
Japani, kiina, viro 5 (yhteinen kiintiö tutkinto-opiskelijoiden kanssa)
Historia 4
Filosofia 5
Ranska 4
Ruotsi (toisena kotimaisena kielenä) 8
Saksa 4
Suomi toisena kielenä 4
Venäjä 3
Äidinkieli ja kirjallisuus 4
Valtiotieteelliset aineet
Yhteiskuntaoppi 3
Lääketieteellisen tiedekunnan aineet
Psykologia 3
Teologiset aineet
Ev. lut. uskonto 5
Elämänkatsomustieto ja pienryhmäiset uskonnot
Elämänkatsomustieto, pienryhmäiset uskonnot (islam ja katolinen uskonto) 14 (yhteinen kiintiö tutkinto-opiskelijoiden kanssa)
*Koska tietojenkäsittelytiede ei ole nykyisen tuntijaon mukainen perusopetuksessa opetettava aine, tulee hakijalla olla riittävä aineenhallinta (eli vähintään 60 op:n perus- ja aineopinnot) myös jossakin nykyisessä perusopetuksessa opetettavassa aineessa.
Opinto-oikeuden vastaanottaminen ja varasijat
Hakijoille tiedotetaan valinnan tuloksesta sähköpostilla viimeistään 23.5.2025. Erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hyväksytyn tulee ilmoittaa Opintopolussa myönnetyn opiskelupaikan käyttämisestä 6.6.2025 kello 15.00 mennessä.
Hakijapalvelut ei pyydä hakuvaiheessa virallisia kopioita vaadituista dokumenteista. Hakijapalvelut saattaa tulee kuitenkin tässä vaiheessa pyytää nähtäväksi pyydetyt alkuperäiset todistukset tai niiden viralliset kopiot. Opiskelijaksi hyväksyminen on ehdollista, kunnes vaaditut dokumentit on toimitettu.
Mikäli erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hyväksytty hakija ei ilmoita hänelle myönnetyn opinto-oikeuden käyttämisestä tai ei toimita virallisia kirjoittautumisasiakirjoja määräaikaan mennessä, hän menettää opiskeluoikeutensa.
Vastaanottamatta jääneille tai peruutetuille paikoille kutsutaan hakijoita varasijoilta 6.6.2025 jälkeen. Varasijoilta valitseminen päättyy, kun hakukohteessa ei ole enää vapaita opiskelupaikkoja tai kun ei ole jäljellä hakijoita, joille vapaita opiskelupaikkoja voitaisiin tarjota. Varasijoilta valitseminen päättyy kuitenkin viimeistään 18.6.2025. Varasijalta kutsuttavien hakijoiden tulee ilmoittaa paikan vastaanottamisesta 7 vrk sisällä tiedon saatuaan.
Opintojen aloituksen lykkääminen
Opettajan erillisiin pedagogisiin opintoihin hyväksytylle uudelle opiskelijalle hakijapalvelut voi myöntää erillisestä hakemuksesta oikeuden siirtää opintojen aloitusta yhdellä lukuvuodella (= opintojen lykkäys). Lykkäystä voidaan myöntää ainoastaan yliopistolaissa 2009/558 mainituista syistä eli asevelvollisuuden, vapaaehtoisen asepalveluksen, raskauden, äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan (ei hoitovapaan) tai sairauden perusteella.
Valintaryhmän vaihtaminen ei ole mahdollista
Perus- ja lukio-opetuksen tehtäviin suuntautuviin opettajan pedagogisiin opintoihin hyväksytty opiskelija ei voi siirtyä suorittamaan aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvia opettajan pedagogisia opintoja muuten kuin uuden valintamenettelyn kautta, eikä vastaavasti aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvia opettajan pedagogisia opintoja suorittamaan hyväksytty opiskelija voi siirtyä suorittamaan perus- ja lukio-opetuksen ryhmässä.
Oikaisumenettely
Valinnan tulokseen tyytymätön hakija, jonka mielestä on tapahtunut virhe, voi pyytää siihen oikaisua 14 päivän kuluessa tulosten julkistamisesta. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja siinä on yksilöitävä mihin ja millä perusteella muutosta haetaan.
Oikaisuvaatimusmahdollisuus koskee sekä valinnan ensimmäistä vaihetta eli kutsuja valintahaastatteluun, että valinnan toista vaihetta eli lopullista opiskelijavalintaa.
Oikaisuvaatimus osoitetaan kasvatustieteelliselle tiedekunnalle ja toimitetaan Helsingin yliopiston hakijapalveluihin. Valinnan ensimmäisen vaiheen oikaisuvaatimusten on oltava perillä hakijapalveluissa 15.4.2025 kello 15.00 mennessä. Valinnan toisen vaiheen oikaisupyyntöjen on oltava perillä 6.6.2024 kello 15.00.
Kielitaito
Kasvatustieteelliseen tiedekuntaan hakevan on osoitettava hakuvaiheessa riittävä opiskelukielen taito jollakin rehtorin päätöksessä mainitulla tavalla.
Rehtorin päätöksessä annettaan kasvatustieteelliselle tiedekunnalle mahdollisuus poiketa rehtorin päätöksestä vaaditun kielitaidon osalta. Poikkeukset rehtorin päätökseen ovat seuraavat:
- mikäli kielitaito osoitetaan yleisellä kielitutkinnolla, kasvatustieteellinen tiedekunta edellyttää kokeesta vähintään taitotasoa 5/6 kaikista osa-alueista koulutusten kielessä
Koska perus- ja lukio-opetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot ovat tarjolla sekä suomen että ruotsin kielellä ns. rinnakkaiskoulutuksina, kaikki hakijat joutuvat osoittamaan riittävän kielitaitonsa koulutuksen kielessä eli tässä tapauksessa suomen kielessä.
Kaikki tavat osoittaa riittävä suomen kielen taito löytyy täältä.
Poikkeuksia kielitaitotodistusten toimittamiseen
- Mikäli hakija on jo suorittanut kypsyysnäyttteen suomalaisessa korkeakoulussa osana suomenkielistä tutkintoa vuonna 1995 tai sen jälkeen, erillistä kielitaitotodistusta ei tarvitse toimittaa.
- Mikäli hakija on suorittanut suomi äidinkielenä tai suomi toisena kielenä -kokeen vähintään arvosanalla a osana ylioppilastutkintoa vuonna 1990 tai sen jälkeen, erillistä kielitaitotodistusta ei tarvitse toimittaa.
Haku useammassa hakuryhmässä
Samalla hakukierroksella voi hakea vain yhdessä opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmässä eli yhdessä suuntautumisvaihtoehdossa yhteen aineeseen joko suomen, ruotsin tai englannin kielellä.
Yhden hakukohteen sääntö ei kuitenkaan tutkinto-opiskelijoiden osalta koske englanninkielisiä opettajan pedagogisia opintoja (STEP-ohjelmaa): Helsingin yliopiston tutkinto-opiskelijat, jotka hakevat englanninkielisiin opettajan pedagogisiin opintoihin voivat samalla hakukierroksella osallistua lisäksi myös yhteen suomenkielisen tai ruotsinkielisen valintaryhmän valintamenettelyyn. Hakijan tulee tässä tapauksessa ilmoittaa haun yhteydessä hakukohteiden sitova suosituimmuusjärjestys, jota ei voi hakuajan päättymisen jälkeen muuttaa eikä täydentää.
Kokeet
Valintakokeiden yleiskuvaus hakukohteelta
Jos ainekohtaisessa valintaryhmässä ei ole hakukelpoisia hakijoita enemmän kuin noin puolitoistakertainen määrä hyväksyttävien määrään nähden, kutsutaan kaikki hakukelpoiset hakijat valintahaastatteluun. Mikäli hakukelpoisia hakijoita on enemmän kuin noin puolitoistakertainen määrä hyväksyttävien määrään nähden, asetetaan hakijat valintamenettelyn ensimmäisessä vaiheessa järjestykseen seuraavien kriteerien perusteella:
1. Ensimmäiseksi etusijalle asetetaan hakija, jolla on ensimmäisestä opettavasta aineesta 120 op vastaavuustodistus.
2. Toiseksi etusijalle asetetaan hakija, jolla on ensimmäisen opetettavan aineen lisäksi toinen opetettava aine ja tästä toimitettuna opetettavan aineen vastaavuustodistus. Mikäli jollain hakijoista on toisesta opetettavasta aineesta 120 opintopisteen vastaavuustodistus, hänet asetetaan etusijalle niihin hakijoihin nähden, joilla on toisesta opetettavasta aineesta 60 opintopisteen vastaavuustodistus.
3. Kolmanneksi etusijalle asetetaan hakija, jolla on suoritettuna kasvatustieteen perusopinnot (25 op/15 ov) hakuajan päättymiseen mennessä. Perusopintojen kokonaisuus tulee olla suoritettu kotimaisessa yliopistossa.
4. Neljänneksi etusijalle asetetaan hakija, joka on suorittanut ensimmäisen opetettavan aineen syventävät opinnot parhaalla laatuarvosanalla.
Käytettävä muunto- ja vertailutaulukko syventävien opintojen kokonaisarvosanoille (hyväksytty – hylätty asteikolla arvosana ”hyväksytty” rinnastetaan arvosanaan 3 asteikolla 1 – 5):
5 = erinomainen / 3– tai 3 tai 3+ / erinomainen / l tai e
4 = kiitettävä / 2,5 tai 2+ / m
3 = hyvä / 2 tai 2- / hyvä / n tai c
2 = tyydyttävä / 1,5 tai 1+ tai 1 / tyydyttävä / b tai a
1 = välttävä / 1-
Valintakokeisiin kutsuminen
Kutsut opettajan pedagogisten opintojen valintakokeeseen lähetetään sähköpostitse viimeistään 1.4.2025. Tarkemmat hakijaohjeet ja tiedot valintakokeen ajankohdasta sekä paikasta ilmoitetaan valintakoekutsussa. Kaikki hakijat saavat tiedon siitä, kutsutaanko heidät haastatteluun.
Valintakoe opettajan pedagogisiin opintoihin on ohjattu lähihaastattelu, joka järjestetään Helsingissä yliopiston tiloissa.
Valintakokeen tavoitteena on saada käsitys hakijan soveltuvuudesta opettajan työhön. Haastattelussa arvioidaan kolmea osa-aluetta eli hakijan koulutettavuutta, motivoituneisuuttaja sitoutuneisuutta. Haastattelussa saatetaan käyttää kirjallista materiaalia.
Opettajan pedagogisten opintojen haastattelut järjestetään 5.5.-9.5.2025 (maanantai-perjantantai). Haastattelut ovat päivittäin klo 9–16 välillä. Haastateltavan tulee osallistua valintakokeeseen yhtenä päivänä ja hänen tulee varata aikaa haastattelulle noin 30 minuuttia. Tarkemmat haastatteluaikataulut (kellonajat) julkaistaan viimeistään noin kuukautta ennen niiden järjestämistä. Haastatteluja ei järjestetä etänä eikä haastattelupäivää voi muuttaa.
Suomenkielisten haastattelujen aikataulut eri kouluaineissa:
5.5.2025
englanti, biologia, matematiikka, kemia, fysiikka, maantiede, historia, psykologia ja yhteiskuntaoppi
6.5.2025
äidinkieli ja kirjallisuus (suomi) ja suomi toisena kielenä
7.5.2025
ev.lut uskonto, pienryhmäiset uskonnot ja filosofia
8.5.2025
vieraat kielet (paitsi englanti) ja ruotsi toisena kotimaisena kielenä
Valintakokeen enimmäispistemäärä on 150 pistettä ja alin 0 pistettä. Kummankin kahdesta haastattelijasta tulee puoltaa valintaa, jotta opiskelija voi tulla valituksi. Puolto tarkoittaa sitä, että kumpikin haastattelija antaa kustakin kolmesta osa-alueesta kustakin vähintään 10 pistettä.
Valintakokeessa hakijoita verrataan toisiin saman haastatteluryhmän hakijoihin eivätkä hylkäysrajan ylittävät pistemäärät ovat absoluuttisia arvioita henkilön soveltuvuudesta opettajaksi vaan osoittavat hakijan sijoittumista kyseissä valintaryhmässä. Haastattelijoita on pyydetty käyttämään arvioinnissa koko skaalaa (60-150 pistettä) jokaisessa ryhmässä.
Haku useammassa hakuryhmässä
Samalla hakukierroksella voi hakea vain yhdessä opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmässä eli yhdessä suuntautumisvaihtoehdossa yhteen aineeseen joko suomen, ruotsin tai englannin kielellä.
Yhden hakukohteen sääntö ei kuitenkaan tutkinto-opiskelijoiden osalta koske englanninkielisiä opettajan pedagogisia opintoja (STEP-ohjelmaa): Helsingin yliopiston tutkinto-opiskelijat, jotka hakevat englanninkielisiin opettajan pedagogisiin opintoihin voivat samalla hakukierroksella osallistua lisäksi myös yhteen suomenkielisen tai ruotsinkielisen valintaryhmän valintamenettelyyn. Hakijan tulee tässä tapauksessa ilmoittaa haun yhteydessä hakukohteiden sitova suosituimmuusjärjestys, jota ei voi hakuajan päättymisen jälkeen muuttaa eikä täydentää.
Tasapistetilanteiden ratkaisu toisessa vaiheessa
Tasapistetilanteet ratkaistaan valinnan toisessa vaiheessa, valintakokeen jälkeen, samoilla säännöillä kuin heidät sijoitettiin hakijajonoon ennen haastattelua.
Yksilöllisiä järjestelyjä tarvitsevat hakijat
Yksilöllisiä järjestelyjä terveydellisistä syistä haetaan vapaamuotoisella kirjeellä, joka lähetetään hakijapalveluihin. Hakemuksesta on käytävä täsmällisesti ilmi, millaisia yksilöllisiä järjestelyjä haetaan. Hakemukseen on liitettävä lääkärin lausunto, josta selviää vamman tai sairauden laatu ja yksilöllisten järjestelyn tarve.
Yksilöllisten järjestelyjen hakemuksen on oltava perillä Helsingin yliopiston hakijapalveluissa viimeistään hakuajan päättymiseen mennessä. Kyseisen ajankohdan jälkeen saapunut hakemus voidaan hyväksyä vain siinä tapauksessa, että hakija osoittaa tarpeen yksilöllisiin järjestelyihin syntyneen hakuajan päättymisen jälkeen eikä tarve ole ollut ennakoitavissa ennen sitä.
Opettajan pedagogisten opintojen soveltuvuushaastatteluihin ei myönnetä lisäaikaa.
Valintakoesuoritusten arvostelu tapahtuu yliopiston ohjeiden mukaisesti ja kokeen arvostelussa hakijaan sovelletaan samoja periaatteita kuin muihin hakijoihin.
Lisätietoa yksilöllisistä järjestelyistä ja niiden hakemisesta voit lukea tästä.
Liitteet
Todistukset
Vaadittavat liitteet
Hakuaika opettajan pedagogisiin opintoihin alkaa 20.2.2025 ja päättyy 7.3.2025 kello 15.00. Opettajan pedagogisten opintojen haussa on käytössä sähköinen hakulomake ja haku tapahtuu Opintopolku -järjestelmän kautta. Hakemus on tallennettava hakuajan päättymiseen mennessä. kaikkien dokumenttien tulee olla päivätty viimeistään 7.3.2025. Liitteet tulee toimittaa 21.3.2025 mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida.
Erilliset hakijat: perus- ja lukio-opetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot
1. Taustatietolomake. Tallenna lomake, täytä se ja lähetä se hakemuksesi liitteenä. Lomakkeeseen on liitettävä valokuva, jotta haastattelijat osaavat yhdistää paremmin henkilön ja dokumentit haastattelun jälkeen. Taustatietolomaketta ei pisteytetä. Lisätietoja ja varsinainen taustatietolomake löytyy tämän sivun alasosasta: tallenna, täytä ja liitä hakemuksesi.
2. Tutkintotodistus ylemmästä korkeakoulututkinnosta (yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto), tai mikäli kysymys on ulkomaisesta tutkinnosta, Opetushallituksen antama tutkinnon rinnastuspäätös ylempään korkeakoulututkintoon. Helsingin yliopistosta vuonna 1995 tai sen jälkeen valmistuneen ei tarvitse toimittaa todistusta.
3. Opetettavan aineen vastaavuustodistus. Hakijan tulee osoittaa, että hänen tutkintoonsa sisältyvät tai sen lisäksi tehdyt opinnot vastaavat perus- ja/tai lukio-opetuksessa opetettavan aineen vähintään 60 opintopisteen opintoja. Tämä osoitetaan ns. opetettavan aineen vastaavuustodistuksella. On myös mahdollista, että tutkintotodistukseen on kirjoitettu vastaavuuslauseke eli maininta opettavan aineen opintojen suorittamisesta, jolloin erillistä vastaavuustodistusta ei tarvita. Jos hakijalla on muualla kuin Suomessa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto tai opintoja, vastaavuuslauseke voi sisältyä myös Opetushallituksen antamaan rinnastuspäätökseen.
Mikäli hakijan ainoa opetettava aine on psykologia tai filosofia, näistä aineista tulee olla 120 op vastaavuustodistus, sillä aineita ei opeteta peruskoulussa.
4. Mahdollinen kielitaitotodistus. Katso valintaperusteiden kohta Kielitaitovaatimukset.
Lisäksi esivalinnan pisteytystä ja mahdollisia tasapistetilanteita varten (ei pakollisia):
5. Mahdollinen toisen opetettavan aineen 60 tai 120 opintopisteen vastaavuustodistus.
6. Mahdollinen todistus kasvatustieteellisten aineiden perusopintokokonaisuuden (25op/15 ov) suorittamisesta (ei koske STEP-ohjelmaa). Perusopintokokonaisuus tulee olla suoritettu kotimaisessa yliopistossa. Opinnot voivat olla osa tutkintoa tai suoritettu sen lisäksi. Tiedekunta huomioi kasvatustieteiden/kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen perusopinnot sekä erityispedagogiikan, kasvatuspsykologian ja yliopistopedagogiikan perusopinnot.
Liite ladataan hakulomakkeelle
Toimitettava viimeistään
21.3.2025 klo 15:00