Skip to content

Ylempi AMK-tutkinto – kehity asiantuntijana

Ylemmän amk-tutkinnon avulla voit syventää ammatillista osaamistasi työelämässä hankkimasi kokemuksen jälkeen. Opit hankkimaan ja käsittelemään oman alasi tutkimustietoa ja soveltamaan sitä työssä. Saat valmiudet muun muassa työelämän kehittämis- ja asiantuntijatehtäviin.

Ylempi amk-tutkinto antaa saman kelpoisuuden julkisiin virkoihin kuin yliopistossa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto.

Voit hakea ylempään amk-tutkintoon, jos sinulla on

  • soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto sekä
  • edellä mainitun tutkinnon suorittamisen jälkeen hankittu vähintään kolmen vuoden työkokemus asianomaiselta alalta. Asianomaiseksi alaksi katsotaan sekä ala, jolle nyt ollaan hakemassa että ala, jolta korkeakoulututkinto on. Ammattikorkeakoulun harkinnan mukaan työkokemukseksi voidaan hyväksyä myös aiemmin suoritetun opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon (tutkinto voi olla miltä koulutusalalta tahansa) jälkeen, ennen korkeakoulututkintoa hankittua työkokemusta. Myös tässä tapauksessa vaaditaan asianomaiselta alalta hankittu vähintään kolmen vuoden työkokemus.

Haet opiskelemaan korkeakoulujen yhteishaussa, joka on kaksi kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä.

Ylempi amk-tutkinto koostuu

  • koulutusalakohtaisista syventävistä opinnoista
  • vapaasti valittavista opinnoista sekä
  • opinnäytetyöstä.

Opintojen laajuus on 60 tai 90 opintopistettä, ja tutkinnon voit suorittaa 1,5–3 vuodessa töiden ohella. Koulutus on monimuoto-opiskelua, joka koostuu lähiopintojaksoista, verkko-opinnoista ja itsenäisestä työskentelystä.

Keskeinen osa tutkintoa on opinnäytetyönä tehtävä työelämän kehittämistehtävä, jonka aiheen voit valita oman työsi kehittämistarpeiden mukaan.