Skip to content

Korkeakoulujen syksyn yhteishaun tulokset valmiita. Korkeakoulut ilmoittavat valinnan tuloksesta hakijoille. 

 

Abi: Kunnianhimoa kahdella kielellä

Lukion oppila istuu pöydän ääressä ja tutustuu oppikirjoihin. Kuva: Samuli Leinoenn

Konsta Kirkkolan lukio-opinnot taittuvat suomeksi ja englanniksi. Hän valitsi kaksikielisen koulun rakkaudesta englannin kieleen.

Seychellit, Brunei, Israel, Iran, Yhdistyneet kansakunnat. Kulosaaren yhteiskoulun lukion eli KSYKin historianluokan piironkia koristaa rivi lippuja. Ne toimivat rekvisiittana, kun historian tunnilla pidetään pienoisversioita YK:n kokouksista.

Ensi kevään abiturientti Konsta Kirkkola, 18, istuu pöydän ääreen. Hän siirtyi kaksikieliseen lukioon saman koulun yläasteelta.

Kirkkola omaksui englannin kielen jo lapsena. Tässä luokassa hän on saanut opiskella historiaa englanniksi.

– Englanti on lingua franca, maailman yleiskieli. Olen altistunut sille lapsesta asti videopelien ja tv-sarjojen kautta, Kirkkola sanoo.

– Lukiossa olen opiskellut englanniksi historiaa, biologiaa, fysiikkaa ja niin edelleen.

Kilpailu on vain leikkiäKonsta kirkkola lukee kirjaa koulun kirjastossa. Kuva: Samuli Launonen

Kirkkola asuu isänsä luona Helsingin Herttoniemenrannassa. Sieltä hän pyöräilee Kulosaareen käden käänteessä.

Kouluun pääseminen ei ollut itsestään selvää.

– Peruskoulun päättötodistukseni keskiarvo oli 8,3. Pääsykokeessa piti vielä saada hyvät pisteet englannin kokeesta, kuullun osiosta ja kielioppitehtävästä, Kirkkola muistaa.

Keskiarvoraja sekä pääsykoe pitivät huolen siitä, että opiskelijatovereiksi valikoitui motivoitunutta porukkaa.

– Ilmapiiri on hyvä, kilpailuhenkeä on vain leikkimielessä.

Tähtäimessä psykologia

Kirkkola kirjoitti tänä syksynä maantieteen ja englannin. Keväällä vuorossa ovat äidinkieli, ruotsi ja psykologia. Tuleva abiturientti on pettynyt, jos keskiarvoksi ei tule vähintään eximiaa. Englannista hänelle kelpaa vain laudatur.

– Luku-urakka on ollut rankka, Kirkkola kertoo. Hän on päntännyt kirjoituksiin koulun kirjastossa ja kotona.

– Isä tietää, että kun minulla on kirja kädessäni, minua ei häiritä.

Kirkkolan into on lisääntynyt koko lukion ajan. Hänestä on tullut osallistuva ja kunnianhimoinen opiskelija.

– Aluksi minulla ei ollut tunneilla mitään kommentoitavaa. Viime aikoina on ollut fiilis, että haluan tehdä asiat kunnolla.

Kirkkola on harrastanut jalkapalloa HJK East -joukkueessa seitsemänvuotiaasta asti. Kirjoitusten alla hän on vähentänyt treenaamista. Suuntana on yliopisto, eikä sinne pääse panostamatta.

Tuleva abi ei vielä tiedä, pyrkiikö hän opiskelemaan psykologiaa Helsingin yliopistoon vai lähteekö tavoittelemaan kansainvälistä uraa, esimerkiksi Skotlantiin Aberdeenin yliopistoon.

– Ajattelen tulevaisuuttani osin pragmaattisesti: psykologian alalla on hyvä työllisyystilanne.

Intohimot toteen

Konsta Kirkkola istuu penkin päällä. Kuva: Samuli LaunonenSkotlantiin Kirkkolaa vetää myös kiintymys Iso-Britanniaan. Jalkapalloinnostus on vienyt hänet sivustoille, joilta hänen englantiinsa on tarttunut brittislangia. Kesällä Kirkkola kävi Englannissa ensi kertaa elämässään.

Jos visio psykologian opiskelemista ei toteudu, varasuunnitelmana on ammattikorkeakoulu. Välivuotta Kirkkola ei ole edes harkinnut.

Viiden vuoden päästä hän näkee itsensä toteuttamassa niin ammatillisia kuin taiteellisia intohimojaan.

– Opiskelen yliopistolla ja olen päässyt kiinni työelämäänkin. Kirjoitan fiktiota ja soitan kitaralla metallia sekä progressiivista rockia. Olen taiteellinen sielu.

Teksti ja kuvat: Samuli Launonen

Tietoa alasta

Nuorten lukiokoulutus

Videoita

Lukio – avain jatko-opintoihin

Lukiolainen – kolmen vuoden päästä musta tulee ylioppilas

Koulutus

Lukiokoulutukset

Linkki vie hakutulossivulle, jossa voit rajata hakutulosta esimerkiksi pohjakoulutuksen ja oppilaitoksen sijainnin mukaan.