Skip to content

Restonomiopiskelija: Rento asenne auttaa vaihdossa ulkomailla

Elisa Huhtisaari thai-kielen tunnilla, jossa paikalliset opiskelijat opettivat hänelle kieltään ja vastavuoroisesti Elina opetti heille suomea.

Elisa Huhtisaari, Mikkelin ammattikorkeakoulun restonomiopiskelija, lähti kansainväliseen vaihtoon Thaimaahaan toisen opiskeluvuotensa kevätlukukaudeksi. Hän opiskeli Bangkok University International Collegessa kevään 2013. Neljän kuukauden opiskelun jälkeen hän jäi vielä maahan kahdeksi kuukaudeksi.

Vaihtoon lähteminen tuntui luonnolliselta valinnalta, sillä Elisa oli asunut aiemminkin ulkomailla.

– Bangkok oli ykkösvalintani, sillä se oli kaikista kaukaisin kohde. Lisäksi täysin eri kulttuurissa eläminen kiehtoi. Päivääkään en ole katunut vaihtoon lähtemistä, sillä se oli opiskeluvuosieni parasta aikaa.

Elisa valitsi kuusi opintojaksoa: Geography for tourism, Thai classical dance, Thai language for foreigners, Introduction to tourism industry, Cross cultural communication skills ja Tourist behavior.

Opiskelun lisäksi Elisa matkusteli uusien ystäviensä kanssa Thaimaassa lähes viikoittain. Telttaretkelle kansallispuistoon lähti mukaan suurin osa yliopiston vaihto-opiskelijoista. Kansallispuistossa opiskelijat törmäsivät yöretkellä boakäärmeeseen sekä peuraan, joka tuli maistelemaan opiskelijoiden eväitä.

– Oman kokemukseni perusteella voin suositella kaikkia lähtemään kv-vaihtoon, jos on vähääkään kiinnostusta. Se vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja avoimuutta uusia asioita ja ihmisiä kohtaan. Rento asenne ja hymy huuleen niin matkasta tulee ikimuistoinen, Elisa suosittelee.

Lue ja katso

Haastattelu lukiolaisen vaihtovuodesta Dominikaanisessa tasavallassa: Espanja tarttui vaihto-oppilaana vaihto-opiskelusta

Video vaihto-opiskelijoista: Vaihto-opiskelu – oppii kieltä ja kulttuuria

Tietoa alasta

Matkailu-, ravitsemis- ja talousala ammattikorkeakoulussa

Matkailu- ja ravitsemisala TEM:n Ammattinetissä

Koulutus

Linkit vievät hakutulossivulle, jossa voit rajata hakutulosta sijainnin mukaan.

Restonomi (AMK)

Restonomi (ylempi AMK)