Skip to content

Kielet, informaatio ja viestintä

Katso kaikki teemaan liittyvät artikkelit

Toimittaja: Laita paperit tulemaan, meillä on haku päällä…

Nainen seisoo ulkona

Tiinalle sanottiin, kun hän kävi syksyllä 2017 afganistanilaisten naistoimittajien kanssa tutustumassa toimittajakoulutukseen. Tiina oli oppaana Helsingissä vieraileville afganistanilaisille naisjournalisteille, jotka olivat tutustumassa eduskuntaan, julkisen sanan neuvostoon sekä toimittajia kouluttaviin oppilaitoksiin.  Haaga-Heliassa hän kysyi opettajalta, milloin haku alkaa ylempään AMK-tutkintoon. Haku oli parhaillaan menossa, ja opettaja kannusti hakemaan: ”Pane paperit sisälle”.

Tiina haki ja pääsi suorittamaan journalismin ylempää AMK-tutkintoa. Tiina aloitti opinnot tammikuuussa.

Opinahjo oli tuttu, sillä hän oli suorittanut samassa paikassa medianomin tutkinnon.

– Piti saada oikea tutkinto aikaiseksi, sillä minulla ei ollut suoritettuna muuta kuin ylioppilastutkinto. Olin aikaisemmin suorittanut Markkinointi-instituutin tiedottajan tutkinnon, mutta sitä ei nimestään huolimatta lueta viralliseksi tutkinnoksi.

Nyt on tavoitteena ylempi korkeakoulututkinto. Tiina haluaa laajentaa osaamistaan, siksi hän haki opiskelemaan.

­– Opiskelu on hauskaa. Saa tuuletettua omia ajatuksiaan ja oppia uutta. Muuten helposti urautuu. Voisin opiskella vaikka jatkuvasti, jos tästä saisi palkkaa

Tiina on työskennellyt toimittajana pitkään. Välillä hän on ollut palkkatyössä ja välillä freelancerina.

– Olen käytännönläheinen ihminen. Siksi ammattikorkeakoulu sopii minulle.

Opinnoissa paukut kehitystyöhön

Parikymmentä opiskelijaa aloitti ylempään AMK-tutkintoon johtavat opinnot. Lähiopetusta on joka toinen viikko. Opiskelijat on jaettu neljään ryhmään.

– Yksi opiskelukaverini AMK-ajoilta aloitti myös ylemmän tutkinnon samaan aikaan. Lähes kaikki ovat suuntautuneet viestintään. Kasassa on mukava porukka. Pienryhmässämme on pari paikallislehden toimittajaa Savosta, yksi tiedottaja ja yksi opettaja.

YAMK-opinnoissa keskeistä on työelämälähtöisen kehitystyön tekeminen. Lähiopetuksen tarkoituksena on tukea kehitystyön tekemistä.

Hyvä puoli ylempään AMK-tutkintoon hakemisessa oli se, että jo hakuvaiheessa piti luonnostella tulevaa kehitystyötä, joka on keskeinen osa tutkintoa. Idea piti esittää hakuvaiheessa. Lisäksi oli 15 minuutin haastattelu.

– Hakuvaiheessa en vielä tarkalleen tiennyt, mitä oppiaineita halusin opiskella. Tuntuu hyvällä katsoa, mitä kaikkea on tarjolla, ja mihin kaikkeen voi osallistua.

– Koulutustarjonta on monipuolista. Saamme valita kurssit. Aion tehdä kaikki radiotyön kurssit, sillä niitä ei kuulunut alempaan tutkintoon. Pasilassa on studio, jossa teemme ohjelmaharjoituksia ja oikeita lähetyksiä. Koulutusohjelmajohtaja on tosi innostava ja motivoiva. Opinnoissa ei ole mitään rajoja.

­– En aivan vielä ole päässyt lopputyön vauhtiin.

Vapaalla hän on toiminut Naistoimittajat ry:ssä, joka edistää ammatillista tasa-arvoa ja jakaa vuosittain Kellokas-palkinnon yhteiskunnallisesti merkittävästä journalismista. Yhdistys vaikuttaa naiskuvaan lehdistössä, radiossa ja televisiossa sekä ottaa kantaa tasa-arvoa koskeviin asioihin viestimissä. Ulkoasiainministeriön rahoittamassa Learning together  -hankkeessa vapaaehtoiset suomalaiset naistoimittajat ovat kouluttaneet afganistanilaisia naistoimittajia.

– Olen ollut mukana Naistoimittajien Learning together -koulutushankkeen ohjausryhmässä. Olen ajatellut tehdä siitä YAMK-opintojen lopputyön. Siinä luotaisiin hankkeille uusi tapa raportoida tarinallistamisen avulla. Pilottityönä syntyy monimediaalinen raportti, jossa tuodaan hankkeen vaikutuksia esiin. Ehkä lähden Afganistaniin haastattelemaan koulutukseen osallistuneita naisia. 

Opiskelupaikoista tietoa netistä ja kavereilta

Ennen ensimmäistä tutkintoa Tiina etsi tietoa opiskelupaikoista netistä ja kysyi kavereilta.

– Kuulin, että ammattikorkeakoulussa on toimittajakoulutus, ja soitin hakutoimistoon. Puhelimessa vastattiin, että tänne moni pyrkinyt jopa viisi kertaa, mutta aina kannattaa hakea.

Tiina ei lannistunut, vaikka hän myöhästyi ensimmäisestä hakukerrasta. Hän käytti talven hyväkseen ja opiskeli avoimessa yliopistossa viestintää. Aika ei mennyt hukkaan, sillä opinnot luettiin myöhemmin hyväksi ammattikorkeakoulussa, mikä lyhensi opiskeluaikaa.

Työpaikka odotti valmistunutta

Hän valmistui oman kurssinsa ensimmäisenä, sillä hän väänsi medianomin tutkinnon kolmessa vuodessa. Oman ammattiliiton tiedottaja oli jäämässä vapaalle ja kyseli Tiinaa tuuramaan ja lehden tekijäksi. Motivaatiota valmistua lisäsi luvattu työpaikka. Opinnoista hänelle jäi hyvät muistot.

Sinnikäs odotus palkittiin

Medianomi-tutkinnon jälkeen Tiina aloitti uuden alan opinnot. Luonto on aina kiinnostanut Tiinaa, ja muutama vuosi sitten Elma-messuilla kolahti.

–Innokas herra huuteli ständillä, että tule tänne opiskelemaan, ja tulin oikein uteliaaksi. Piti mennä ottamaan selvää, mitä tarjottiin.

Herra kertoi koulutuksista. Opinahjo oli tosin vähän kaukana. Tiina otti selvää muista vaihtoehdoista, ja lähempää Hyvinkäältä löytyi vastaavanlainen koulutus Hyria-koulutuksesta. Hakuaika oli jo ehtinyt päättyä, mutta Tiina pommitti oppilaitosta ja sai selville, että paikkoja saattoi vapautua, sillä kaikki koulutukseen valitut eivät olleet saaneet TE-toimiston lupaa opintoihin.

Tiina nappasi varapaikan ja lähti opiskelemaan luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Silloin tutkinto suoritettiin vielä näyttötutkintona.

–Luonto ja ympäristö ovat aina kiinnostaneet. Jos on menettänyt elämänilonsa, kannattaa suuntautua luontoalalle.

Hän kannustaa kaikkia opiskelemaan.

– Suomessa opiskelujärjestelmä tarjoaa jokaiselle jotakin oman kiinnostuksen mukaan. En ikinä ole katunut opiskelemaan lähtemistä.

Teksti ja kuvat Sampo Utriainen

Tietoa alasta

Kulttuurialan opinnot ammattikorkeakoulussa

Toimitus- ja tiedotustyö TEM:n Ammattinetissä

Koulutus

Kielten, informaation ja viestinnän koulutukset

Linkki vie hakutulossivulle, ja voit rajata hakutulosta mm. sijainnin mukaan.