Skip to content

 Korkeakoulut jäjestävät lisähakuja yhteishaussa vapaiksi jääneille paikolle 3.7.−30.8. välisenä aikana. Tutustu koulutuksiin.

 

Haku perusopetuksen jälkeisiin valmistaviin koulutuksiin 23.5.−25.7. 

 

Lisähaku ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteishaun vapaille paikoille alkaa 16.6. Katso koulutukset

 

Korkeakoulujen yhteishaku

Opiskelijat istuvat pöydän ääressä ja tekevät ryhmätyötä

Korkeakoulujen yhteishaussa voit hakea sekä ammattikorkeakouluihin että yliopistoihin. Yhteishaku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Valtaosaan koulutuksista voit hakea vain kevään yhteishaussa. Syksyn haussa koulutuksia on tarjolla huomattavasti vähemmän.

Etsi koulutuksia ja tutustu tarjontaan Opintopolussa

Tutustu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutuksiin hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Voit etsiä koulutuksia Opintopolussa eri tavoin, esimerkiksi sanahaulla, etusivun ohjaavalla haulla tai selailemalla koulutuksia. Koulutusten kuvauksista saat tietoa koulutuksista ja niihin hakemisesta.

Tarkista sinua kiinnostavien koulutusten hakukelpoisuusvaatimukset. Yhteishaussa on mukana esimerkiksi maisterikoulutuksia, joihin voivat hakea vain soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet henkilöt.

Valitse sinua kiinnostavat koulutukset ja hae ajoissa!

Voit hakea yhteishaussa yhdellä hakulomakkeella yhteensä enintään kuuteen eri koulutukseen. Nämä koulutukset voivat olla sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen koulutuksia. Priorisoi koulutukset eli järjestä koulutukset keskinäiseen mieluisuusjärjestykseen hakulomakkeella.

Harkitse järjestys huolellisesti. Sinulle tarjotaan korkeakoulujen yhteishaussa opiskelupaikkaa koulutuksesta, jonka priorisoit hakulomakkeella korkeimmalle ja johon valintamenestyksesi riittää. Voit ottaa vain yhden opiskelupaikan vastaan.

Kun olet lähettänyt hakulomakkeesi, saat siitä vahvistusviestin sähköpostiin. Varmista, että saat vahvistusviestin 24 tunnin kuluessa hakemuksen lähettämisestä. Muista myös lähettää tarvittavat liitteet korkeakouluun ajoissa.

Osallistu pääsykokeisiin

Ota selvää, kuuluuko koulutuksen hakuprosessiin ennakkotehtäviä tai pääsykokeita. Yleensä pääsykokeisiin ei lähetetä erillistä kutsua. Tarkista valintakokeen aika ja paikka Opintopolun koulutuksen kuvauksesta tai korkeakoulusta.

Katso valintojen tulokset ja ota opiskelupaikka vastaan

Valinnan tulokset ovat nähtävissä Oma Opintopolku -palvelussa yksilöllisesti. Korkeakoulut tekevät valintoja omaan tahtiinsa, mutta yhteishauissa on käytössä yhteinen takaraja valintojen tulosten julkaisulle.

Kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun näet valintojen tulokset ja voit ottaa paikan vastaan. Valintojen julkistamisen jälkeen voit ottaa paikan vastaan tai ilmoittaa jääväsi jonottamaan ylempiä hakutoiveita. Muista, että paikan vastaanottamisen lisäksi sinun tulee ilmoittautua myös korkeakouluun.

Muista yhden paikan säännös

Yhden opiskelupaikan säännös koskee sekä yhteishakuja, erillishakuja että yliopistojen jatkotutkintoihin (lisensiaatti, tohtori) johtavien koulutusten hakuja.

Lue lisää:

Vasemman palstan välilehdiltä löydät lisää tietoa kaikista hakuprosessin vaiheista, esimerkiksi:

Kysyttävää hakemisesta?

Jos sinulla on kysyttävää hakemisesta, ota yhteyttä ammattikorkeakoulujen hakijapalveluihin tai yliopistojen hakijapalveluihin.

Katso myös usein kysyttyä korkeakoulujen yhteishausta