Koodisto: maatjavaltiot1, versio 2

Valtiot ja maat -luokitusta käytetään mm. väestötilastoissa henkilöiden kansallisuuden luokittamiseen. Valtioiden ja maiden tunnukset perustuvat kansainväliseen ISO 3166 -standardiin (International Standard ISO 3166-1. Codes for the representation of names of countries and their subdivisions. Fifth edition. 1997.). Tunnusjärjestelmä sisältää yhteensä 243 alueyksikköä. Itsenäisten valtioiden lisäksi siihen kuuluu epäitsenäisiä maita, jotka ovat standardin mukaan siirtomaita tai muita geopoliittisesti merkittäviä alueita.Suomen standardisoimisliitto vahvistaa vastaavan kansallisen standardin SFS-ISO 3166 (Standardi SFS-ISO 3166. Maiden nimien tunnukset. Suomen standardisoimisliitto, 1998.). Tunnusjärjestelmään kuuluvat valtioiden ja maiden kolminumeroiset, kaksikirjaimiset sekä kolmikirjaimiset tunnukset.Tilastojärjestelmissä suositellaan käytettäväksi ensisijaisesti kolminumeroista tunnusta, joka on YK:n tilastotoimiston antama. Kaksikirjaiminen tunnus on tarkoitettu yleiskäyttöön. Kolmikirjaimista tunnusta voidaan käyttää, kun halutaan helpottaa alueen tunnistamista ja lisätä havainnollisuutta. Kirjaintunnukset perustuvat lähinnä valtioiden ja maiden englanninkielisiin nimiin. Valtioiden ja maiden nimistä käytetään ns. lyhyttä muotoa (vrt. Suomi, Suomen tasavalta). Suomenkieliset nimet perustuvat SFS-ISO 3166 -standardiin sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeisiin. Ruotsinkieliset nimet perustuvat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeisiin ja englanninkieliset ISO 3166-standardiin sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeisiin. Koodistoon liittyvät tiedustelut yhteisetpalvelut@opintopolku.fi Opetushallitus varaa oikeuden muuttaa Opintopolun koodistoja, niissä olevia koodeja sekä niiden selitteitä ja kuvauksia Tarkistettu viimeksi 4.11.2022

fisven

Koodiarvo Lyhytnimi Nimi Kuvaus
ABW AW Aruba Aruba
AFG AF Afganistan Afganistan
AGO AO Angola Angola
AIA AI Anguilla Anguilla
ALA AX Ahvenanmaa Ahvenanmaa
ALB AL Albania Albania
AND AD Andorra Andorra
ANT Alankomaiden Antillit Alankomaiden Antillit Alankomaiden Antillit
ARE AE Arabiemiirikunnat Arabiemiirikunnat
ARG AR Argentiina Argentiina
ARM AM Armenia Armenia
ASM AS Amerikan Samoa Amerikan Samoa
ATA AQ Antarktis Antarktis
ATF TF Ranskan eteläiset alueet Ranskan eteläiset alueet
ATG AG Antigua ja Barbuda Antigua ja Barbuda
AUS AU Australia Australia
AUT AT Itävalta Itävalta
AZE AZ Azerbaidžan Azerbaidžan
BDI BI Burundi Burundi
BEL BE Belgia Belgia
BEN BJ Benin Benin
BES BQ Bonaire, Sint Eustatius ja Saba Bonaire, Sint Eustatius ja Saba
BFA BF Burkina Faso Burkina Faso
BGD BD Bangladesh Bangladesh
BGR BG Bulgaria Bulgaria
BHR BH Bahrain Bahrain
BHS BS Bahama Bahama
BIH BA Bosnia ja Hertsegovina Bosnia ja Hertsegovina
BLM BL Saint Barthélemy Saint Barthélemy
BLR BY Valko-Venäjä Valko-Venäjä
BLZ BZ Belize Belize
BMU BM Bermuda Bermuda
BOL BO Bolivia Bolivia
BRA BR Brasilia Brasilia
BRB BB Barbados Barbados
BRN BN Brunei Brunei
BTN BT Bhutan Bhutan
BVT BV Bouvet'nsaari Bouvet'nsaari
BWA BW Botswana Botswana
CAF CF Keski-Afrikan tasavalta Keski-Afrikan tasavalta
CAN CA Kanada Kanada
CCK CC Kookossaaret Kookossaaret
CHE CH Sveitsi Sveitsi
CHL CL Chile Chile
CHN CN Kiina Kiina
CIV CI Norsunluurannikko Norsunluurannikko
CMR CM Kamerun Kamerun
COD COD Kongo (Kongo-Kinshasa) Kongo (Kongo-Kinshasa)
COG CG Kongo (Kongo-Brazzaville) Kongo (Kongo-Brazzaville)
COK CK Cookinsaaret Cookinsaaret
COL CO Kolumbia Kolumbia
COM KM Komorit Komorit
CPV CV Kap Verde Kap Verde
CRI CR Costa Rica Costa Rica
CUB CU Kuuba Kuuba
CUW CW Curaçao Curaçao
CXR CX Joulusaari Joulusaari
CYM KY Caymansaaret Caymansaaret
CYP CY Kypros Kypros
CZE CZ Tšekki Tšekki
DEU DE Saksa Saksa
DJI DJ Djibouti Djibouti
DMA DM Dominica Dominica
DNK DK Tanska Tanska
DOM DO Dominikaaninen tasavalta Dominikaaninen tasavalta
DZA DZ Algeria Algeria
ECU EC Ecuador Ecuador
EGY EG Egypti Egypti
ERI ER Eritrea Eritrea
ESH EH Länsi-Sahara Länsi-Sahara
ESP ES Espanja Espanja
EST EE Viro Viro
ETH ET Etiopia Etiopia
FIN FI Suomi Suomi
FJI FJ Fidži Fidži
FLK FK Falklandinsaaret Falklandinsaaret
FRA FR Ranska Ranska
FRO FO Färsaaret Färsaaret
FSM FM Mikronesia Mikronesia
GAB GA Gabon Gabon
GBR GB Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta
GEO GE Georgia Georgia
GGY GG Guernsey Guernsey
GHA GH Ghana Ghana
GIB GI Gibraltar Gibraltar
GIN GN Guinea Guinea
GLP GP Guadeloupe Guadeloupe
GMB GM Gambia Gambia
GNB GW Guinea-Bissau Guinea-Bissau
GNQ GQ Päiväntasaajan Guinea Päiväntasaajan Guinea
GRC GR Kreikka Kreikka
GRD GD Grenada Grenada
GRL GL Grönlanti Grönlanti
GTM GT Guatemala Guatemala
GUF GF Ranskan Guayana Ranskan Guayana
GUM GU Guam Guam
GUY GY Guyana Guyana
HKG HK Hongkong Hongkong
HMD HM Heard ja McDonaldinsaaret Heard ja McDonaldinsaaret
HND HN Honduras Honduras
HRV HR Kroatia Kroatia
HTI HT Haiti Haiti
HUN HU Unkari Unkari
IDN ID Indonesia Indonesia
IMN IM Mansaari Mansaari
IND IN Intia Intia
IOT IO Brittiläinen Intian valtameren alue Brittiläinen Intian valtameren alue
IRL IE Irlanti Irlanti
IRN IR Iran Iran
IRQ IQ Irak Irak
ISL IS Islanti Islanti
ISR IL Israel Israel
ITA IT Italia Italia
JAM JM Jamaika Jamaika
JEY JE Jersey Jersey
JOR JO Jordania Jordania
JPN JP Japani Japani
KAZ KZ Kazakstan Kazakstan
KEN KE Kenia Kenia
KGZ KG Kirgisia Kirgisia
KHM KH Kambodža Kambodža
KIR KI Kiribati Kiribati
KNA KN Saint Kitts ja Nevis Saint Kitts ja Nevis
KOR KR Korean Tasavalta (Etelä-Korea) Korean Tasavalta (Etelä-Korea)
KWT KW Kuwait Kuwait
LAO LA Laos Laos
LBN LB Libanon Libanon
LBR LR Liberia Liberia
LBY LY Libya Libya
LCA LC Saint Lucia Saint Lucia
LIE LI Liechtenstein Liechtenstein
LKA LK Sri Lanka Sri Lanka
LSO LS Lesotho Lesotho
LTU LT Liettua Liettua
LUX LU Luxemburg Luxemburg
LVA LV Latvia Latvia
MAC MO Macao Macao
MAF MF Saint Martin (Ranskan osa) Saint Martin (Ranskan osa)
MAR MA Marokko Marokko
MCO MC Monaco Monaco
MDA MD Moldova Moldova
MDG MG Madagaskar Madagaskar
MDV MV Malediivit Malediivit
MEX MX Meksiko Meksiko
MHL MH Marshallinsaaret Marshallinsaaret
MKD MK Pohjois-Makedonia Pohjois-Makedonia
MLI ML Mali Mali
MLT MT Malta Malta
MMR MM Myanmar Myanmar
MNE ME Montenegro Montenegro
MNG MN Mongolia Mongolia
MNP MP Pohjois-Mariaanit Pohjois-Mariaanit
MOZ MZ Mosambik Mosambik
MRT MR Mauritania Mauritania
MSR MS Montserrat Montserrat
MTQ MQ Martinique Martinique
MUS MU Mauritius Mauritius
MWI MW Malawi Malawi
MYS MY Malesia Malesia
MYT YT Mayotte Mayotte
NAM NA Namibia Namibia
NCL NC Uusi-Kaledonia Uusi-Kaledonia
NER NE Niger Niger
NFK NF Norfolkinsaari Norfolkinsaari
NGA NG Nigeria Nigeria
NIC NI Nicaragua Nicaragua
NIU NU Niue Niue
NLD NL Alankomaat Alankomaat
NOR NO Norja Norja
NPL NP Nepal Nepal
NRU NR Nauru Nauru
NZL NZ Uusi-Seelanti Uusi-Seelanti
OMN OM Oman Oman
PAK PK Pakistan Pakistan
PAN PA Panama Panama
PCN PN Pitcairn Pitcairn
PER PE Peru Peru
PHL PH Filippiinit Filippiinit
PLW PW Palau Palau
PNG PG Papua-Uusi-Guinea Papua-Uusi-Guinea
POL PL Puola Puola
PRI PR Puerto Rico Puerto Rico
PRK KP Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea)
PRT PT Portugali Portugali
PRY PY Paraguay Paraguay
PSE PS Palestiinan valtio Palestiinan valtio
PYF PF Ranskan Polynesia Ranskan Polynesia
QAT QA Qatar Qatar
REU RE Réunion Réunion
ROU RO Romania Romania
RUS RU Venäjä Venäjä
RWA RW Ruanda Ruanda
SAU SA Saudi-Arabia Saudi-Arabia
SDN SD Sudan Sudan
SEN SN Senegal Senegal
SGP SG Singapore Singapore
SGS GS Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret
SHN SH Saint Helena Saint Helena
SJM SJ Svalbard ja Jan Mayen Svalbard ja Jan Mayen
SLB SB Salomonsaaret Salomonsaaret
SLE SL Sierra Leone Sierra Leone
SLV SV El Salvador El Salvador
SMR SM San Marino San Marino
SOM SO Somalia Somalia
SPM PM Saint-Pierre ja Miquelon Saint-Pierre ja Miquelon
SRB RS Serbia Serbia
SSD SS Etelä-Sudan Etelä-Sudan
STP ST São Tomé ja Príncipe São Tomé ja Príncipe
SUR SR Suriname Suriname
SVK SK Slovakia Slovakia
SVN SI Slovenia Slovenia
SWE SE Ruotsi Ruotsi
SWZ SZ Eswatini Eswatini
SXM SX Sint Maarten (Alankomaiden osa) Sint Maarten (Alankomaiden osa)
SYC SC Seychellit Seychellit
SYR SY Syyria Syyria
TCA TC Turks- ja Caicossaaret Turks- ja Caicossaaret
TCD TD Tšad Tšad
TGO TG Togo Togo
THA TH Thaimaa Thaimaa
TJK TJ Tadžikistan Tadžikistan
TKL TK Tokelau Tokelau
TKM TM Turkmenistan Turkmenistan
TLS TP Itä-Timor Itä-Timor
TON TO Tonga Tonga
TTO TT Trinidad ja Tobago Trinidad ja Tobago
TUN TN Tunisia Tunisia
TUR TR Turkki Turkki
TUV TV Tuvalu Tuvalu
TWN TW Taiwan Taiwan
TZA TZ Tansania Tansania
UGA UG Uganda Uganda
UKR UA Ukraina Ukraina
UMI UM Yhdysvaltain pienet erillissaaret Yhdysvaltain pienet erillissaaret
URY UY Uruguay Uruguay
USA US Yhdysvallat (USA) Yhdysvallat (USA)
UZB UZ Uzbekistan Uzbekistan
VAT VA Vatikaani Vatikaani
VCT VC Saint Vincent ja Grenadiinit Saint Vincent ja Grenadiinit
VEN VE Venezuela Venezuela
VGB VG Brittiläiset Neitsytsaaret Brittiläiset Neitsytsaaret
VIR VI Yhdysvaltain Neitsytsaaret Yhdysvaltain Neitsytsaaret
VNM VN Vietnam Vietnam
VUT VU Vanuatu Vanuatu
WLF WF Wallis ja Futuna Wallis ja Futuna
WSM WS Samoa Samoa
XKK XK Kosovo Kosovon maatunnusta ei ole lisätty ISOn maakoodistandardiin SFS-EN ISO 3166-1. Syynä on se, että Kosovo ei ole vielä mukana YK:n tilastotoimiston maakoodilistalla. Standardiin otetaan vain maakoodeja, jotka ovat YK:n listalla. Standardi tarjoaa maille, jotka eivät ole vielä saaneet omaa maakoodia mahdollisuuden ottaa käyttöön tilapäisen koodin. Standardin SFS-EN ISO 3611-1 ylläpitotoimisto on saanut tiedon, että Kosovosta käytetään tilapäistä koodia XK. Lähde: Suomen stardardisoimisliitto SFS fy
XKX XK Kosovo Kosovon maatunnusta ei ole lisätty ISOn maakoodistandardiin SFS-EN ISO 3166-1. Syynä on se, että Kosovo ei ole vielä mukana YK:n tilastotoimiston maakoodilistalla. Standardiin otetaan vain maakoodeja, jotka ovat YK:n listalla. Standardi tarjoaa maille, jotka eivät ole vielä saaneet omaa maakoodia mahdollisuuden ottaa käyttöön tilapäisen koodin. Standardin SFS-EN ISO 3611-1 ylläpitotoimisto on saanut tiedon, että Kosovosta käytetään tilapäistä koodia XK. Lähde: Suomen standardisoimisliitto SFS ry
XXX XX Tuntematon Ei kuuluu viralliseen koodistoon
YEM YE Jemen Jemen
YYY YY Ilman kansalaisuutta Ei kuuluu viralliseen koodistoon
ZAF ZA Etelä-Afrikka Etelä-Afrikka
ZMB ZM Sambia Sambia
ZWE ZW Zimbabwe Zimbabwe